Kun sateenkaariperheet, homoadoptiot, translait ja sukupuolten moninaisuus valtaavat tilaa niin julkisessa keskustelussa kuin jokapäiväisessä elämässämmekin, saavat perinteiset perhearvot, heterot ja konservatiivit väistyä antamaan tilaa. Väistyminen ei edes riitä, vaan meitä ajetaan hitaasti kohti nurkkaa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin pakko. Meidät yritetään pakottaa muuttamaan ajatuksiamme, ideologiaamme, arvojamme ja kaikkea mihin uskomme. 

Jos haluat pitää avioliiton naisen ja miehen välisenä asiana tai suoda lapselle oikeuden isään ja äitiin, olet homofoobinen. Kun taas haluat säilyttää Suomen sen ihmisineen, kulttuureineen ja kielineen, olet rasisti. Suvaitsematon. Ihmisiä painostetaan eroamaan kirkoista ja luopumaan sukupolvien ylittäneistä perinteistä, kuten joulujuhlista ja suvivirsistä. 

Ei näin.

Äitienpäivänä pohtiessani perheen merkitystä ymmärsin, mitä punavihreät tekevät. He väsyttävät. Se on täysin tietoista. He luottavat siihen, että konservatiivit väsähtävät, jäävät jalkoihin ja vaikenevat arvoistansa. Media auttaa prosessissa, sillä mediassa ihannoidaan vihervasemmistolaisia asioita ja konservatiivisesta näkökulmasta kirjoitetut artikkelit tai klikkiotsikot ovat yhä harvemmassa.

Media kertoo, kuinka rohkeaa on puolustaa homoparien oikeuksia tai tunnustaa 30 sukupuolta. 

Rohkeaa, eli tavanomaisesta poikkeavaa. Millä tavalla edellä mainittujen asioiden puolustaminen on enää tavanomaisesta poikkeavaa? Ei millään. Se on enemmänkin pelkoa siitä, ettei halua yhteiskunnan vihaa niskaansa. Rohkeutta on puolustaa omia arvojaan. On rohkeaa asettua haiden syötäväksi, median raatelemaksi ja puolustaa perinteisiä perhearvoja, konservatiivista elämää ja heteroparien oikeuksia. 

Miten voi olla mahdollista, että aikana, jolloin ihmisoikeuksia ja jokaisen itsemääräämisoikeutta korostetaan, puhutaan sananvapaudesta ja mielipidevapaudesta, yritetään samalla vaientaa ihmisryhmä, joka uskoo perinteisiin asioihin? Millä tavalla se on tasa-arvoa tai vapautta? 

Monet valtaapitävät diktaattorit ovat pyrkineet pakottamaan ihmiset saman aatteen alle. Hitler, Stalin, Saddam Hussein.

Elämmekö me nyt aikakautta, jolloin meitä pakotetaan punavihreiksi ja johtaako se siihen, että konservatismi kielletään täysin? Muuttuuko konservatismi rikokseksi?

Perhe. Elämämme perusyksikkö, yhteiskunnan tukipilari. Jos sitä horjuttaa, horjuu koko yhteiskunta. Silti perheen arvostus vähenee vuosi vuodelta. Erityisesti meitä nuoria lähes kavahduttaa ajatus perheen perustamisesta. Etenkin nuoret miehet ovat tulleet vaaliteltoilla kertomaan minulle, miten hankalaa perhekeskeistä naista on löytää. Esimerkiksi ura ja matkustelu menevät heidän kokemuksensa mukaan etusijalle. Näiden kertomusten ja omien havaintojeni perusteella vaikuttaa siltä, että varsinkin nuoret naiset kokevat perheen lähinnä uhkana omalle itsenäisyydelle.

Ensisynnyttäjien keski-ikä nousee vuosi vuodelta, vuonna 2017 se oli jo yli 29 vuotta. Mikäli meneillään oleva trendi jatkuu, kuten se todennäköisesti tekee, nousee ensisynnyttäjien keski-ikä seuraavina vuosina jo kolmeenkymmeneen vuoteen. Useimmat sukupolveni jäsenet eivät kuitenkaan pidä tätä kehitystä ongelmallisena – entä sitten, jos perheen perustaminen lykkääntyy tai jää kokonaan kokematta? Kaltaiseni toisinajattelijat joutuvat toistuvasti selittelemään kantaansa.

Olen itse kasvanut perheessä, joka on ollut läheinen ja toisiinsa tukeutuva. Perheeni on ollut ensimmäinen tiimini, minua jatkuvasti eteenpäin kannustava tukijoiden joukko. Sen merkitys on vain kasvanut mitä pidemmälle olen elämääni kulkenut. Minulle on aina ollut selvää, että haluan perustaa samankaltaisen perheen itselleni ja olla yhtä hyvä äiti kuin omani on ollut. Yksi elämäni suurimmista toiveista on epäilemättä lasten saaminen. Haluan, että tuleva perheeni voi hyvin ja että lapseni saavat kasvaa turvallisessa yhteiskunnassa, joka tukee sekä lapsia että vanhempia. Haluan mieheni opettavan pojilleni renkaiden vaihtoa ja tyttärieni oppivan sukumme perinteisen pullareseptin.

Millaisen vastaanoton tällaiset ajatukset saavat nyky-yhteiskunnassa?

Pitkiä katseita, ihmetystä, jopa vähättelyä – perheenlisäyspuheeni saavat usein viileän vastaanoton. Nuorena naisena olen saanut kuulla olevani hullu ja ajattelematon, jopa ihan lähipiiristä. Olen joutunut kuulemaan, etten ajattele nenääni pidemmälle ja ettei ole kannattavaa perustaa perhettä ennen kuin minulla on hyvä ammatti, vakituinen työ ja niin edelleen. Perinteinen perhekeskeinen arvomaailma ei selvästikään ole muodissa. Nykypäivän yksilökeskeisessä yhteiskunnassa haaveitani pidetään vanhanaikaisina. Etenkin naisten kohdalla uran ja perheen tai opiskelun ja perheen yhdistämistä pidetään edelleen melkoisena taivaanrannan maalailuna. Voitko ylipäätään nauttia elämästä täysin rinnoin, jos sinulla on perhe?

Arvomaailman muuttuminen on mielestäni suurin yksittäinen syy maamme alhaiseen syntyvyyteen. Muuttuvien arvojen ja yksilökeskeisen ajattelun lisäksi syntyvyyteen vaikuttavat myös esimerkiksi miesten syrjäytyminen sekä epävarmuus toimeentulosta ja elämästä yleensä. Monisyiseen ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua, mutta jotain voimme sentään tehdä.

Utopiassani tunnustamme myös perinteisten perhearvojen merkityksen. Nyt on aika ottaa ensimmäiset askeleet, sillä yhteiskunnan arvomaailman muuttaminen on hidasta. Meidän on luotava maa, jossa luotetaan tulevaan. Utopiassani Suomessa riittää työtä sekä palveluita ja asuminen ja kulkeminen on kohtuuhintaista.

Ihanneyhteiskunnassani nuoret eivät lykkää perheen perustamista taloudellisen epävarmuuden vuoksi. Lapsia uskaltaa hankkia, vaikka molemmilla vanhemmilla ei vielä olisikaan vakituista, turvallista työpaikkaa ja omistusasuntoa. Perhehaaveet eivät enää kaadu siihen, että ”oikeaa hetkeä” on odotettu liian pitkään.

Meidän pitäisi voida luottaa Suomeen ja omaan pärjäämiseemme. Aidossa hyvinvointivaltiossa ketään ei jätetä yksin.

Helpotusta lapsiperheiden arkeen ja toimeentuloon toisi myös perheverotus. Visiossani perhe saisi halutessaan valita yhden veroprosentin, joka lasketaan pariskunnan yhteenlasketuista tuloista. Tällöin myös kotona oleva kerryttäisi eläkettä ja veronkevennykset toisivat helpotusta vauva-arkeen.

Näen myös suurena epäkohtana sen, kuinka erityisesti pienille yrityksille on suorastaan taloudellinen uhka palkata nuori nainen töihin. Äitiysloman kustannukset voivat olla yrittäjälle katastrofaaliset. Tämä epäkohta on korjattava kiireellisesti, jotta yrittäjä ei joutuisi kärsimään työntekijän perheenlisäyksestä. Samalla myös nuorten naisten ja miesten välinen tasa-arvo toteutuisi työmarkkinoilla paremmin. Vaikka käytössä on jo 2500 euron kertakorvaus, ei se ole riittävä. Äitiysloma voi kustantaa työnantajalle arvioiden mukaan jopa 17 000 euroa. Valtion täytyy tukea yrittäjiä tässä paremmin – jopa äitiysloman täysimääräinen korvaus olisi pieni investointi suhteessa saatuihin hyötyihin. Kun kynnys nuoren naisen palkkaamiseen laskee, syntyy myös perhehaaveille enemmän sijaa. Perhe ei olisi enää este uralle tai unelmien työpaikan saannille.

Perhe on elämän perusyksikkö, yhteiskunnan tukipilari, maailman tärkein asia. Utopiassani näiden asioiden ääneen sanominen ei enää ole vanhanaikaista.

On taas se odotettu aika vuodesta, kun kodin täyttää iloinen puheensorina ja koko perhe on koolla. Hieman kinastellaan siitä, kuka saa syödä viimeisen joulutortun tai kuka huijasi edellisen illan Trivial Pursuitissa. Se aika, kun saat luvan kanssa tehdä perinteisiä ruokia yhdessä perheen kanssa ja levätä. Joulu.

Perinteitä kunnioittavalle perhekeskeiselle kristitylle tämä juhla on yksi vuoden parhaimmista. Vaikka joulun perimmäinen merkitys onkin Jeesuksen syntymä, on joulu perinteitä arvostavalle paljon muutakin. On adventtisunnuntait, kynttilät ja hengellisyys. On joulukirkko, kauneimmat joululaulut ja hautausmaalla käynti. Joulusauna, perhe ja pysähtyminen.

Rakastan perinteitä, enkä todellakaan vähiten jouluperinteitä. Perinteet ovat osa kulttuuriamme ja kulttuuriperintöämme. Perinteitä täytyy vaalia ja opettaa eteenpäin. Näin säilytämme jotain todella arvokasta, sellaista, mikä tekee perheestä perheen, suvusta suvun ja kansasta kansan.

Millaisia perinteitä sinun elämääsi kuuluu? 

Minkälaisia perinteitä haluat opettaa jälkikasvullesi?

Arki on nykyään todella hektistä emmekä ehdi pysähtymään, sukuloinnista puhumattakaan. Paahdamme pää kolmantena jalkana eteenpäin ja toivomme vuorokauteen lisätunteja. Onko se jotain sellaista, jota haluat viedä perintönä eteenpäin? Myös näistä syistä tämä rauhoittumisen juhla nostaa merkitystään elämässäni vuosi vuodelta. Edes kerran vuodessa on hyvä hetki rauhoittua muutamaksi päiväksi, nauttia perheestä, hyvästä ruoasta ja kiireettömyydestä. Käyttää kaikkia aisteja ja ammentaa joulun tunnelmaa ikään kuin varastoon tulevaa vuotta varten. Joulun tunnelma ja se rakkauden välitys varsinkin silloin on jotain, minkä itse opetan perinteenä lapsilleni vielä jonain jouluna.

Tulevalta joululta odotan eniten koko perheeni tapaamista. Sitä, kun veljet kertoo maailman typerimpiä vitsejä ruokapöydässä. Sitä, kun kihlattuni osallistuu perhejouluumme ensimmäistä kertaa. Kylmää pakkaskeliä ja narskuvaa lunta (toivottavasti), kun viemme hautakynttilät jo keskuudestamme poistuneille rakkaille. Joulukuusen koristelua, joulusaunaa ja sen jälkeistä jouluaterian valmistelua. Mutta ennen kaikkea odotan sitä, että yhtenä päivänä tuntuu, että mikään ei ole muuttunut ja perinteillä on edelleen sijaa meidän yhteiskunnassamme. Sitä, että perhe on yksikkö, joka nauttii toisistaan ja istuu kaikessa rauhassa saman pöydän ääressä, kuten aina ennenkin.

Pidetään perinteistämme kiinni, myös jouluna!

Ihanaa, perinteistä ja rauhallista joulua!