Oletko tavannut jonkun, joka on keskeyttänyt raskauden ja kertonut siitä julkisesti? Luultavasti et, ellei kyseessä ole paras ystäväsi. Asia on niin henkilökohtainen, ja se menee niin ihon alle, ettei siitä haluta puhua. Enkä ihmettele, koska kyseessä on todella iso asia. Silti Naisasialiitto tuntuu väheksyvän asiaa hallinoimallaan kansalaisaloitteella aborttilain uudistamisesta.
Aloite on täynnä ongelmia. Aloitteen kantava teema on se, miten raskaudenkeskeytyksestä tulisi tehdä helpompaa, koska prosessi on raskas. Aloitteessa ei kuitenkaan ole tuotu esille sitä, että kyseessä on yksi elämän isoimmista ja perimmäisistä asioista – elämästä. Eikö näin isoon asiaan liittyvän prosessin kuulukin olla raskas, eikä sitä missään nimessä tulisikaan tehdä kevyesti tai perusteetta?
Uusi laki antaisi voimaan tullessaan mahdollisuuden keskeyttää raskaus jopa sukupuolen perusteella. Lain tavoitteena on siirtää raskauden keskeytys viikolle 24 saakka, jolloin odottava äiti voisi keskeyttää raskauden esimerkiksi mikäli sikiön sukupuoli ei odottajaa miellytä. Nykyään abortin saa tehdä ennen 12. raskausviikkoa, mikäli lapsen synnyttäminen aiheuttaa kohtuutonta rasitusta eli niin sanotut sosiaaliset syyt, lapsi on saanut alkunsa raiskauksesta, nainen on alle 17- tai yli 40-vuotias tai sikiöpoikkeavuuden takia. Aborttilaki mahdollistaa jo siis käytännössä jokaisessa tilanteessa abortin ja puhe siitä, että raskauden keskeyttäminen ei olisi aina mahdollista tai naisella ei olisi jo oikeutta päättää kehostansa on täysin mielikuvamarkkinointia eikä sitä tule uskoa.
Kansalaisaloitteen toive on siis, että puoli vuotta kestänyt raskaus voitaisiin keskeyttää, samalla kun alle puolen vuoden ikäinen sikiö on kehittynyt kohdussa niin, että se voitaisiin nykylääketieteellä pitää hengissä kohdun ulkopuolella.
Tämä ei kuitenkaan aloitteen tekijöille riitä, vaan he vaativat myös, että abortti tulee saada jatkossa ilman keskusteluja lääkärin kanssa, täysin perustelematta koko ensimmäisen kolmanneksen ajan. Tämä tarkoittaisi sitä, että naiselle ei enää ennen raskauden keskeytystä tarjottaisi eri vaihtoehtoja, riittävästä tuesta puhumattakaan. Ja entä he, jotka tukea, tietoa ja vaihtoehtoja kaipaisivat lääkäreiltä? Heillekään sitä ei olisi enää tarjolla. Onko aloitteen tekijöiden pelkona se, että joku pyörtäisi päätöksensä keskusteltuaan lääkärin kanssa vaihtoehdoista?
Nykyinen aborttilaki vaatii kahden lääkärin lausunnon asiasta, jotta voidaan varmistaa, etteivät lääkärit toimisi epäeettisesti ja myöntäisi yksinään lupia raskauden keskeytyksiin liian myöhäisissä vaiheissa. Omatahto20-kampanjan yksi keskeisimmistä teemoista on kuitenkin tämän kumoaminen ja vaade siitä, että asiaan ottaa kantaa vain yksi lääkäri – ikään kuin lääkärien lausuntoja pidettäisiin jotenkin naisen (tai lapsen) edun vastaisena.
Aborttilaki ei kaipaa uudistusta, ainakaan abortin helpottamisen suuntaan. Uudistus antaa täysin väärän signaalin naisille ja viestii, että abortti olisi hyväksyttävä ehkäisykeino. Kyseessä on kuitenkin lääketieteellinen toimenpide, jota tulee terveydellisistäkin syistä välttää. Aloite pyrkii siirtämään yhteiskunnan ajatusmaailmaa tukemaan sitä valhetta, että abortti olisi jotenkin kevyt asia, joka tulee saada niin helposti ja niin nopeasti kuin mahdollista. Naisella on oikeus kehoonsa, mutta missä kohtaa naisen oikeus menee lasten oikeuksien edelle? Tilanne, jossa raskauden saisi keskeyttää, kun sikiö voitaisi pitää hengissä kohdun ulkopuolella, on täysin sietämätön ja epäeettinen.
Aborttien määrän lisäämisen sijaan meidän tulisi keskittyä siihen, miksi raskaudet keskeytetään. Aborttien helpottamisen sijaan meidän tulisi kannustaa perheiden perustamiseen ja suhtautua vanhemmuuteen myönteisemmin. Aborttien kokonaisvaltaisen hyväksymisen sijaan yhteiskunta voisi tarjota vahvemmin tukea esimerkiksi adoptioon, jolloin tahattomasti lapsettomien tuska lapsettomuudesta voisi helpottaa.
Lakialoite toteutuessaan kiihdyttäisi entisestään syntyvyyden laskua ja siirtäisi eettisyyden rajat tasolle, jossa ei ole enää mitään eettistä. Mikäli aborttilaki uusitaan aloitteen mukaisesti, tulee se muuttamaan myös suhtautumista lapsiin ja johtaa pahimmillaan tilanteeseen, jossa on sosiaalisesti hyväksyttyä kiistää lasten ihmisoikeudet.
