Valkoinen heterolapsi PAHA?

affection-1866868_1920-1024x683

Maailma menee aina vain hullummaksi.

Ensin vaaditaan homoliittoja. Seuraavaksi vaaditaan kirkkoja hyväksymään tämä juridinen liitto. Tämän jälkeen listalla on translain kokonaisuudistus, jonka seurauksena jopa lapsi saisi päättää sukupuolensa. Suunta on selvä ja vauhti kiihtyy koko ajan. Eikä riitä, että näitä asioita ajaa vain LGBT-yhteisö, vaan rummuttamiseen ovat lähteneet mukaan niin media kuin iso osa päättäjistäkin. 

Tänään luin Sateenkaariperheet ry:n kannanoton siitä, miten sateeenkaariperheet eivät pääse toivottuun lapsilukuun ja miten valtion tulisi muun muassa mahdollistaa virallinen vanhemmuus useammalle, kuin kahdelle. 

Jo vuosikymmeniä meillä on ollut uusioperheitä, minullakin on vanhempia ollut periaatteessa neljä. Missään vaiheessa kuitenkaan kukaan ei ole ehdottanut, että minulla olisi neljä virallista vanhempaa, sellaista, jotka kaikki ovat yhtä lailla juridisessa vastuussa minusta, ja hyvä niin. Nyt LGBT-yhteisö haluaa mahdollistaa tämän sateenkaariperheille. 

Sama yhteisö, joka vaatii esimerkiksi lihansyönnin lopettamista ilmaston takia. Yhteisö, joka huutaa isoon ääneen, miten lapsettomuus on ilmastoteko, varsinkin jos on kyseessä valkoisen heteropariskunnan hypoteettinen lapsi. Miksi valkoisia heteroihmisiä vastaan hyökätään jatkuvasti näin kovasti?

Minä en nyt aivan ymmärrä.

Onko asia loppujenlopuksi siis niin, että LGBT-yhteisö ei välitä, kuin omista agendoistaan ja siitä, että he näyttävät hyvältä? Onko asia niin, että säännöt eivät ole samat kaikille? 

Voisiko asia todellakin olla niin..?

Toivon todella, että heteroiden lapsimäärään pureudutaan samalla intohimolla, niin meidän heteroiden, kuin sateenkaarikansankin toimesta. Lapsettomuus on surullinen asia, varsinkin jos se on tahatonta. Varsinkin näinä aikoina, kun kansaamme uhkaa sukupuutto ja tilan ovat valtaamassa maahanmuuttajat, seksuaalivähemmistöt ja henkilöt, jotka eivät tiedä mitä 35:stä sukupuolesta ovat.

Muistuttaisin, että myös heteroiden toivottu lapsiluku on kaukana toteutumisesta – yhteiskunnan on tuettava lapsiperheellistymistä. Yhteiskunta ei saa unohtaa tässä sateenkaarikiimassa meitä tavallisia ihmisiä.

Maailma menee aina vain hullummaksi.

Sateenkaariperheiden kannanotto tästä.